Edessä paluu kotistadionille – Vastaan astelee nousu vireessä oleva Mailattaret

JoMa saa vastaansa ensimmäistä kertaa Mailattaret, kun se palaa kahden vaikeamman vierasottelun jälkeen kotistadionilleen. JoMan kapteeni Marianne Roiha painottaa rentouden ja raikkauden merkitystä valmistautumisessa.

Perjantai-illan kamppailussa naiset saavat vastaansa vieraita Vaasasta. Vaikeamman alkukauden jälkeen Mailattaret on onnistunut kerryttämään pistepottiaan ja noussut taistelemaan pudotuspelipaikasta. Puolestaan hyvässä lennossa alkukaudesta ollut JoMa on pienessä laskusuhdanteessa. Sarjataulukon keskipalkki on edelleen erittäin tasaisessa tilanteessa ja sijoitukset voivat vaihdella paljon suuntaan tai toiseen.

Joukkue tiedostaa, että oma peli ei ole ollut omalla tasollaan viime aikoina. JoMan kapteeni Marianne Roiha kertoo teemoja joihin joukkue on keskittynyt valmistautuessaan tulevaan kotiotteluun.

- Juhannuksen jälkeiset pelit ovat olleet meille vaikeita, eikä pelimme ole ollut alkukauden tasolla.

- Rentous ja raikkaus ovat teemoja, joihin olemme keskittyneet jo otteluun valmistautumisessa. Kun jokainen tekee joka hetki oman parhaansa yhteisen jutun eteen, tapahtuu hyviä asioita. Sen tulemme huomenna näkemään, Roiha päättää.

JoMa palaa kahden vaikeamman vieraskamppailun jälkeen kotistadionille. Valmentaja Susanna Puisto avaa joukkueen suunnitelmaa huomiseen kamppailuun.

- Huomenna on tavoitteena pelata iloista ja pirteää pesäpalloa! Pöytyän peli on käsitelty ja huomenna lähdetään puhtaalta pöydältä rakentamaan meidän juttua hetki kerrallaan. Perussuoritukset kunniaan!

Joukkueet kohtaavat toisensa ensimmäistä kertaa runkosarjassa.

- Vaasalla on hyvä kärki ja pari laadukasta kotiuttajaa ja niihin meidän pitää iskeä isosti kiinni. Vaasa ollaan kohdattu talvella kerran ja se kääntyi sillä kertaa heidän voitoksi. Siitä pelistä jäi pikkasen hampaankoloon, joten nyt on uuden iskun paikka! Puisto kommentoi.

Ottelu laitetaan käyntiin tuttuun tapaan kello 18, portit auki tuntia aikaisemmin, mikäli liput puuttuvat ostat ne kätevästi ennakkoon Ticketmasterista! Tervetuloa Boltille!