Tasainen ottelu päättyi lopulta Virkiän voittoon

Supervuoroon yltänyt torstai-iltainen ottelu päättyi lopulta vierasjoukkueen juhlintaan lukemin 1-2 (2-4, 4-3, 1-2).

– Vaikka tappion pitäisi harmittaa, niin ei tätä saa miinuksen puolelle millään, missä ollaan oltu, JoMa Naisten pelinjohtaja Jouni Oja-Lipasti iloitsi ottelun tulosta tappiosta huolimatta.

Vastaan asettunut Lapuan Virkiä pääsi näkemään illan ottelussa joensuulaisten uhon. Ottelun voiton myötä ensimmäistä sijaa sarjassa pitävä Virkiä joutui koetukselle, kun JoMa piti pintansa tasaisilla ulkopelisuorituksilla sekä pääsi taistelemaan voitosta supervuoroparissa.

Avausjakson ensimmäinen vuoropari aloitettiin tasaisissa tunnelmissa. Toisella vuoroparilla Lapua pääsi Emmi Laineen lyönnillä yhden pisteen johtoasemaan. Tähän kuitenkin JoMa vastasi kolmannen vuoroparin aloittavalla, ja Hanna Toivanen pääsi lyömään tilit tasan.


Virkiä pääsi rakentamaan peliään vielä kolmannen lopettavan aikana, ja tilanne käännettiin lukemiin 1-4. Tähän ei kotijoukkue enää pystynyt vastaamaan ja yhdestä kavennuspisteestä huolimatta jaksovoitto kirjattiin Lapualle lukemin 2-4.

Jäkimmäisessä jaksossa Kerubi Stadionin yleisö hullaantui, kun viimeisessä vuoroparissa kotijoukkueen kapteenin Marianne Roihan kunnari vei joensuulaiset toisen jakson voittoon lukemin 4-3. JoMa oli raivannut tiensä kohti supervuoroa.

– Vaikka välistä tehdään aika kapealla hommaa, mutta 20 kolmostilannetta Lapuaa vastaan ja ollaan taistelemassa voitosta. Kaksi hyvää lyöntiä, supervuorossa ja aivan käsittämätön kunnia pelaajille, että taistelee tuolla lailla Lapuan Virkiää vastaan kotikentällä!

Supervuoro kääntyi lopulta vastustajan voittoon ja ottelu päätettiin numeroin 1-2 (2-4, 4-3, 1-2). Tappiosta huolimatta Oja-Lipasti iloitsee illan ottelun onnistumisia ja sanoo asetettujen tavoitteiden täyttyneen.

– Meillä luki taululla kopissa, että tavoitellaan normaalia pesäpallo-ottelua ja pidetään pallo kenttäalueella. Sitä tavoitetta peilaten onnistuttiin.

– Tästä on niin sanotusti hyvä jatkaa, tämä antaa uskoa. Jos ei tämä tuo sitä, niin en tiedä sitten mikä, Oja-Lipasti päätti.

Lauantaina 10.7. klo 17.00 Mynämäen Vesa saapuu Kerubi Stadionille haastamaan JoMa Naiset.

osta liput ennakkoon täältä.