Tahko ylsi voittoon lauantain ottelussa

JoMan vastus ei riittänyt nujertamaan hyvinkääläisiä, ja lopullinen otteluvoitto kääntyi Tahkolle lukemin 1-0 (2-2, 7-4).

Avausjakso lähti JoMalla liikenteeseen vauhdikkaasti. Ensimmäisessä sisävuorossa Marianne Roiha onnistui lyönneissään kahdesti peräkkäin, kun Johanna Pirskanen ja Johanna Hihnala toivat kaksi pinnaa tauluun.

Jämpti joensuulaisten ulkopeli piti vastustajan nollilla aina kolmanteen vuoropariin asti, jolloin Tahko pääsi lopulta lyömään pisteet tasan. Avausjakso päätettiin tasapeliin numeroin 2-2.

– Tehtiin viikonlopun peleihin extra valmistautuminen vastustajia kohtaan ja se näkyi ensimmäisellä jaksolla varsinkin ulkopelin osalta hienosti. Sisäpelin osalta ei vaan löydetty sitä yhtä juttua, mistä jakso olisi voitettu. Siitä vastaa päävalmentaja, JoMa Naisten pelinjohtaja Jouni Oja-Lipasti kommentoi.

Jälkimmäiseen jaksoon tultaessa JoMa pääsi niskan päälle toisessa vuoroparissa. Vastustajan yhden juoksun haasteeseen joensuulaiset pääsivät vastaamaan kolmella pinnalla. Vahvalta näyttänyt 1-3 tilanne kuitenkin lähti purkautumaan kolmannessa vuoroparissa, kun vastustajan Anni Heikkilän kunnari vei kotijoukkueen johtoon.

Vastustaja pääsi kirimään johtolukemaansa vielä kahdella lisäpisteellä, eikä Mirka Rintamäen lyömä kavennus 6-4 tilanteeseen enää yksin riittänyt päihittämään hyvinkääläisten etumatkaa. Viimeisessä vuoroparissa ei enää onnistumisia nähty joensuulaisten osalta, ja vastustaja pääsi viimeistelemään jakson voittolukemiksi 7-4, ja koko ottelu vihellettiin päätökseen numeroin 1-0 (2-2-, 7-4).

– Toisella jaksolla sama hyvä ulkopeli jatkui Heikkilän läpilyöntiin, joka oli osittain hyvä, mutta valmensin sen väärin. Sitten ei vaan saatu kotiutukseen tarpeeksi päättäväisyyttä.

– Kauden isoin pettymys valmentajana. Joukkueelle iso kunnia pelisuunnitelman noudattamisesta.

JoMan tuplaviikonloppu jatkuu huomenna sunnuntaina 1.8. klo 16.00, kun joukkue matkaa Roihun vieraaksi Helsinkiin.

– Huomenna jatketaan ja lähdetään voittamaan Roihua tosissaan. Otetaan hyvät asiat joukkoon, hyvä ulkopeli ja sisäpelistä vaihtotilanne-pelaaminen. Tarkastellaan kotiuttamista, niin huomenna tapellaan voitosta, Oja-Lipasti päätti.

Kannusta joensuulaiset voittoon ruudun välityksellä! JoMan ja Roihun ottelua voi seurata Ruutu-palvelun kautta.