SMJ käänsi voiton itselleen supervuoroparissa – ”Sarja ei halvalla katkea”

3. puolivälierä Seinäjoella päättyi kotijoukkueen voittoon lukemin (6–7, 5–1, 1–0).

JoMa ja Seinäjoen Maila-Jussit kamppailivat sunnuntaina 3. puolivälierän merkeissä. Suurten panosten sunnuntai olisi mahdollistanut JoMalle voiton kera kiinnityksen välieräpaikkaan, mutta SMJ puolestaan onnistui kaventamaan ottelusarjaa 1–2.

– Vielä ei ollut meistä katkaisemaan tätä sarjaa. Tiedettiin, että jos pelataan hyvä ja onnistunut pesispeli, niin ollaan jo hyvin lähellä katkoa. Ehkä arvosanaksi voitaisiin ottaa ”ihan ok miinus” tästä pelistä, JoMa Naisten pelinjohtaja Arttu Jurvakainen totesi.

Kotijoukkue näytteli vahvaa roolia sisäpelissä koko matsin ajan. Jo heti kahteen vuoroon seinäjokelaiset pääsivät iskemään 6–0 numerot tauluun. Mailan varressa neljä pinnaa takoi jokeri Aino-Kaisa Mantere ja kaksi seuraavaa Liinu Turpela sekä Emma Sallinen. Tästä kimpaantuneena JoMa tarkensi ulkopeliään ja aloitti takaa-ajon. Ensin kahteen vuoroon kaksi pinnaa löivät Nelli Huotari sekä Oona Majoinen. Viimeiseen tasoittavaan JoMa painoi kaasua. 6–2 tilanteesta nousun aloitti kunnarin voimin Noora Pasi ja tarvittavat voittolukemat jaksoon takoi perään Huotari ja Hanna Toivanen. JoMan loppumetreillä hankittu huikea takaa-ajo varmisti joensuulaisten jaksovoiton numeroin 6–7.

– Ulkopelissä jokaisessa vuorossa, missä jäi palon paikkoja käyttämättä, niin ne vuorot lopulta päättyi aina siihen, että vastustaja teki yhden tai useamman juoksun. Niissä vuoroissa, missä ei palon paikkoja jätetty käyttämättä, niin vastustaja ei myöskään saanut juoksuja. Vielä olisi tarvittu pari huippua ulkovuoroa enemmän.

– Ekan jakson nousu oli kuitenkin meiltä äärettömän hieno. Oltiin neljä perässä ja tultiin vielä ohi viimeisessä vuorossa. Ja se on hyvä osoitus siitä, että meillä on valtava potentiaali sisäpelissä.

Toiseen jaksoon avauslukemat tauluun tarjoili vastustajan Mantere sekä Anni Laakso. 2–0 tilannetta yhdellä kavensi Huotari kotiuttaessaan Noora Pasin. Periksiantamaton SMJ sen sijaan karkasi jälleen, ja kolmannen vuoron jälkeen numerot olivat 5–1. Tuskainen jakso ei tuottanut enempää tulosta ja seinäjokelaiset venyttivät ottelun supervuoropariin.

– Toisen jakson alkuun ei päästy kuskin paikalle. Nollille jäätiin ekassa sisävuorossa ja vastustaja pystyi tekemään pari juoksua, niin oltiin vähän perässä koko ajan.

– Vaikka kiusaamaankin päästiin siinä, niin kolmanteen vuoroon tekivät vielä kolme juoksua, joten saivat repäistyä sitä kaulaa niin, että ei päästy enää rinnalle.

Supervuoroon ensimmäiseksi sisälle asteli Joensuu. Tulokseton vuoro kääntyi seinäjokelaisten yritykseen, johon joukkue rankesi palottoman ajolähdön. Lyömään tullut Mantere onnistui jälleen ja Maiju Mäntylä pinkaisi kotiin tuoden seinäjokelaiselle kaivatun kavennuksen ottelusarjaan.

– SMJ:llä riitti tänään hienosti kovuus ja pelasivat hienon pelin kokonaisuutena. Vastustaja on laatujoukkue ja se on tiedossa. Sarja ei halvalla katkea, pitää itse pelata hyvin ja tänään ei vielä pelattu riittävän hyvin.

– Keskiviikkona, kun ollaan Bolt Stadionilla 1–2 johdossa, niin äärettömän hieno mahdollisuus meille katkaista sarja kotiyleisön edessä. Kotiyleisön tuki oli jo hienoa edellisessä pelissä ja sitä toivotaan entistä enemmän, kun sarja on katkolla meille. Toivotaan, että väki löytää Bolt Stadionin lehtereille, Jurvakainen päätti.

Sarja jatkuu 4. puolivälierän merkeissä keskiviikkona 23. elokuuta kello 17:30 Bolt Stadionilla.