Sarjakärki kaatui toistamiseen tänä kesänä

Joensuun Maila otti näyttävän voiton sarjakärki Porin Pesäkarhuista kotiyleisön edessä jännitysnäytelmäksi venyneessä ottelussa. Hellepäivän kamppailu huipentui kotiutuslyöntikilpailuun, jossa JoMan ulkopeli oli rautaa ja naiset nappasivat voiton ja kaksi pistettä lukemin 2–1 (3–2, 1–3, 3–2).

Joensuussa nähtiin hellepeli, kun Porin Pesäkarhut matkasivat Joensuun Mailan vieraaksi Ilosaarirock sekä Itä-Länsi viikonlopun etkoille. JoMa tuli otteluun hyvällä energialla ja avasi juoksuhanat heti ensimmäisessä vuorossa. Lyöjäjokeri Maria Kaakinen kotiutti vikkelän Noora Pasin ja merkki oli päällä myös heti seuraavassa lyönnissä, josta kuitenkin tuloksena oli toinen palo. Sarjakärki ei nöyristellyt vaan tuli seuraavassa vuorossaan heti tasoihin ja ohi, kun Lotta Nummikari löi pallon pusikkoon kahden juoksun arvoisesti. Tämän jälkeen JoMan ulkopeli piti vieraat aisoissa ja otti jälleen johtoaseman toisessa sisävuorossaan. Lyöjäkaksikko laittoivat molemmat juoksut naiseen ja JoMan 3–2 johtoon. Itsevarmuus näkyi otteissa, kun naiset tylsytti Pesäkarhujen tasoitusyritykset. Lisäjuoksuja nähtiin seuraavaksi neljännessä vuorossa, kun Aamu Riissanen pamautti uransa ensimmäisen kunnarin naisten Superpesiksessä ja nosti naiset kahden juoksun etumatkalle. Pesäkarhut tuli viimeiseen sisävuoroonsa päättäväisenä ja laittoi palottoman ajolähdön päälle heti ykköskärjestään. Porilaiset onnistuivat kuitenkin vain kertaalleen ja JoMa onnistui puolustamaan kolme paloa taululle.

Toinen jakso oli jälleen tasaista vääntöä loppuun asti. Pesäkarhut laittoivat heti jakson alkuun tylysti taululle kaksi juoksua. JoMa sai rakennettua tilannetta, mutta ensimmäistä juoksua se sai juhlia vasta kolmannessa vuoroparissa, jolloin se kavensi tilannetta yhdellä juoksulla. Maanantaihin verrattaessa JoMan ulkopeli oli parantanut otteitaan ja piti Pesäkarhut hyvin aisoissa. Vieraat saivat kuin saivatkin lopulta laitettua pelin lukemiin 1–3, jolloin JoMa tarvitsi vähintään kaksi juoksua viimeisessä sisävuorossaan ottelun voittoon. Naiset pääsivät lopulta vielä yhden juoksun päähän ottelun tasoittamisesta, mutta viimeinen kotiutusyritys jäi suoraan etukentälle räpylään ja vieraat pakottivat ottelun ratkaisun kotiutuslyöntikilpailuun. Kotiutuslyöntikilpailussa JoMa esitti vahvoja otteteita. Ensin se laittoi taululle lukemat 3–0 ja sen jälkeen puolusti vieraiden kolme ensimmäistä paria pois. Koska Pesäkarhut ei onnistunut tekemään yhtään juoksua kolmesta parista, tarvitsi JoMan vain puolustaa mahdolliset läpilyönnit. Kotiutuslyöntikilpailun loppulukemiksi kirjattiin lopulta 3–2.
Loppuviikko huilataan peleistä, kun edessä on Kouvolassa pelattava Itä-Länsi viikonloppu. Tositoimiin palataan kuitenkin viikonlopun jälkeen heti tiistaina 22.7. jolloin vastustajaksi saapuu Vaasan Mailattaret! Liput ennakkoon myy Ticketmaster.

business joensuun lehdistötilaisuus:

ottelun kuvakooste