Roihuttaret kumoon tuplareissun avauksessa

Joensuun Mailan pääkaupunkiseudun tupla alkoi Helsingissä Roihuttarien vieraana. JoMa Naiset nappasivat tärkeät kolme pistettä matkaansa lukemin 0–2 (0–3, 2–5).

Joensuun Mailan kaksi viimeistä ottelua ennen juhannustaukoa pelataan pääkaupunkiseudulla ja tänään vuorossa oli otteluista ensimmäinen, kun Helsingin Roihuttaret emännöivät JoMa Naisia Roihuvuoren pesäpallokentällä.

– Tärkeä voitto ja tärkeät kolme pistettä. Voitto tuli jälleen kerran hyvän ulkopelin avulla, mutta sisällä saimme myös ihan mukavan määrän onnistumisia. Potentiaalia on toki aina isompiinkin lukuihin, Joensuun Mailan pelinjohtaja Arttu Jurvakainen iloitsi ottelun jälkeen.

Joensuun Maila oli ensimmäisellä jaksolla tyly vieras, kun se siirtyi heti ensimmäisellä lyöntivuorolla kahden juoksun karkumatkalle Hanna Toivasen ja Pinja Arbeliuksen kotiutuksilla. Toivanen lisäsi JoMan johtoa jo kolmeen juoksuun kolmannessa vuoroparissa kotiuttamalla Oona Liimataisen.

Roihu ei lopulta onnistunut ensimmäisellä jaksolla avaamaan juoksutiliään, kun Joensuun Mailan rautainen ja monessa ottelussa upeasti toiminut ulkopeli nollasi kotijoukkueen kotiutusyritykset kerta toisensa jälkeen.

– Tärkeät ja helpottavat onnistumiset meidän kotiuttajillemme ja oli mukava nähdä heistä peli-ilo. Siinä ohella ulkopeli oli jälleen rautaa ja muokattu ykköskeula nakutteli kohtuudella tilannetta.

Johanna Pirskanen painelee edelleen hurjasti kentälle ja mahdollistaa meille sisäpelissä sen, että pääsemme pelaamaan sitä hyvillä jaloilla.

Toisella jaksolla Roihuttaret siirtyi ensimmäisessä parissa johtoon, mutta Joensuun Maila sai kuitattua tilanteen kolmannessa vuoroparissa Marianne Roihan ja Sini Haatajan lyödessä etenijät kotiin.

Ottelun ratkaisu nähtiin viimeisen parin aloittavalla, kun Joensuun Maila takoi vuoroon kolme juoksua. Ensin Nelli Huotari kotiutti Veera Varosen, tämän jälkeen Toivanen löi illan kolmannellaan Noora Pasin kotiin. Viimeisimpänä Pinja Arbelius juoksutti kotipesään Liinu Turpelan ja Joensuun Maila karkasi kolmen juoksun karkumatkalle.

Roihuttaret ei tästä enää noussut, vaan JoMan hyvä ulkopeli tylsytti kotijoukkueen sisäpeliaikeet ja kolme paloa kirjattiin taululle nopeaan tahtiin.

– Vaikka ei tänäänkään tuon isompiin lukemiin päästy, niin tuntuu silti, että olemme ratkaisujen äärellä. Osan juoksuista saimme ottamattomilla lyönneillä ja osassa jatkoimme siitä, mihin jäimme Raumaa vastaan, että laitetaan vastustaja suorittamaan ja etenijät juoksemaan.

– Tärkeää oli se, että pääkotiuttajat saivat onnistumisia ja sitä kautta saimme peliä auki sekä vapautettua sisäpeliämme. Tämä oli meiltä hyvä perusesitys ja se poiki tärkeät pisteet.