Pistetiliin täydennystä Vaasasta! – ”selkeä parannus eiliseen”

Supervuoroon venynyt ottelu Mailattaria vastaan päättyi joensuulaisten hyväksi numeroin 1-2 (2-3, 2-0, 1-4).

Viikonlopun tuplareissu Pohjanmaalle starttasi perjantaina tappiollisesti Seinäjoen Maila-Jusseja vastaan. Tuolloinen vaisu pelaaminen sai uuden käänteen lauantaina, kun joukkue matkasi reissun toiseen kohteeseen Vaasaan.

Kuluvalla kaudella kovia lyöntituloksia mailan varressa takoneet Vaasan Mailattaret antoivat joensuulaisille kovan vastuksen. Tappiollisen ensimmäisen jakson jälkeen kotijoukkue venytti toisesta jaksovoitosta ottelun supervuoropariin, josta JoMa lopulta onnistui haalimaan pistepottiinsa kaksi pinnaa kotiin tuomisiksi.

– Meidät varmasti erotti isommasta pistepotista kahden päivän osalta se, että sisäpelin laatu ei ollut meillä ihan parhaalla tasolla, mitä se meillä on parhaimmillaan ollut. Tänäänkin tuli hankaluuksia, kuten laittomia lyöntejä merkatuilla ja vapaat lyönnit ei takatilanteessa oikein ottanut tippuakseen, JoMa Naisten pelinjohtaja Arttu Jurvakainen kommentoi.

– Kuitenkin selkeä parannus eiliseen. Siinä varmasti auttoi, että oli lyöntijärjestys erilainen, niin saatiin pelattua vähän leveämmällä materiaalilla jolloin oli vähän enemmän happea siinä pelissä. Ei huippupäivä mailan varressa kuitenkaan vieläkään.

Ottelun avaus nähtiin nopeasti heti ensimmäisen jakson alkavaan vuoroon vastustajan Ada Karlssonin mailasta. Joensuulaiset pääsivät vastaamaan haasteeseen tasoittavalla vuorollaan. Ensin Johanna Pirskasen kotiutti Nelli Huotari ja perään harhaheiton turvin pinkaisi kotiin Noora Pasi. Karkumatkaa paranteli vielä Hanna Toivanen lyöden tilanteen 1–3 lukemiin. Kolmannessa parissa asemaansa yhden pinnan verran parannellut vastustaja ei kuitenkaan onnistunut tilien tasoitukseen, ja jakso päättyi JoMan voittoon 2–3 numeroihin.

Toiseen jaksoon JoMa palasi vaisusti. Vuoro toisensa perään vastustaja onnistui pitämään kaverin juoksuitta. Kotijoukkueen onnistumiset sen sijaan nähtiin ensimmäisessä sekä kolmannessa parissa Jasmiina Juntusen ja Alexandra Scheweleffin toimesta. Jaksovoiton vei Mailattaret pinnoin 2–0.

– Vaikka eka jakso saatiin vähän kaverin avittamana, niin peliin mahtui muutama huipputälli. Muun muassa Oona Liimatainen löi kakkospesän takaa ykköstilanteessa toisella jaksolla läpi. Upea lyönti, vaikkei juoksuja sillä syntynytkään ja sitten myös tuo lyönti, mihin peli ratkesi, Nelli Huotarin kakkosluukku, olivat todella hienoja lyöntejä sekaan.

– Ulkopelissä hyvin oltiin kartalla. Tiedettiin aika hyvin vastustajan ratkaisut. Yksittäisiä huolimattomuusvirheitä oli, mitä olisi voitu torjua, mutta minun mielestä pelattiin hyvin ja oikein vaihtotilannepeliä.

Supervuoroon sisälle asteli ensin vaasalaiset. Helpostusta tarjoili Minttu Reunanen kotiuttaessaan Siiri Leppäsen. Vuoron päättyessä tilanne jäi kutkuttaviin 1–0 lukemiin. Joensuulaisten vuoron aloittanut Johanna Pirskanen yllätti, ja vetäisi ensimmäisellä lyönnillään kauden toisen kunnarinsa. Tilit olivat tasan. Väliin kentälle edenneen Pasin saatteli kakkoselle Marianne Roiha. Takatilannetta purkamaan asettunut Nelli Huotari tempaisi kohti kakkosluukkua ja supervuoron toinen kunnari oli lyöty. Tilanne ratkesi joensuulaisten voittojuhliin lukemin 1–2 (2–3, 2–0, 1–4).

– Hieno osoitus. Vaikka ei parhaalla tavalla kulje sisäpeli ja esimerkiksi vapaat lyönnit ei lyöjäjokereilla tipu, niin silti pystytään peli voittamaan. Se on äärettömän iso juttu ja päävastustaja Vaasaa vastaan kaksi pistettä, niin kyllä siihen tyytyväinen saa olla.

– Ja Veera Toikka pelasi kyllä loistavan ottelun. Paljon takapaloja sotki vastaavasti kotijoukkueen vapaat lyönnit ja tuli paljon kopinnostopaloja Veeran korkeasta tolpasta, niin Toikka oli ylivoimaisesti ulkopelin ykköshahmo tänäänkin, Jurvakainen päätti.

JoMa palaa kotiin kaksi pinnaa rikkaampana. Seuraavan kerran joensuulaiset pelaavat kotikentällään Bolt Stadionilla tiistaina 20.6. kello 18:00. JoMan saapuu haastamaan Pesäkarhut Porista. Liput ennakkoon hankit Ticketmasterista!