15.06.2021 22:25
KeKi JoMaa vahvempi tiistai-illan ottelussa
JoMa Naiset jäivät jälleen pisteittä, kun tiistai-illan vastustaja Kempeleen Kiri nujersi vierasjoukkueen lukemin 2-0 (4-2, 5-0).
Tiistai-illan ottelun molemmat jaksovoitot jäivät KeKille. Kotijoukkue karkasi heti ensimmäisen jakson ensimmäisessä vuoroparissa 3-0 johtoon. Kovasta yrityksestä huolimatta JoMalla oli hankaluuksia saada peliä käyntiin, eikä juoksuja saatu lyötyä tulostauluun enempää kuin kaksi.
– Vastustajat ovat olleet kovia ja pelanneet hyvin. Siihen kun lisää vielä sen, että me ei olla pystytty tuottamaan niitä asioita sisä- ja ulkopelissä, mitä on harjoiteltu, niin se on kääntynyt tällä hetkellä vähän hieman tuskaiseen tuottamiseen, JoMa Naisten pelinjohtaja Jouni Oja-Lipasti kommentoi.
– Näiden lisäksi aiheutuu vielä epänormaaleja huolellisuusvirheitä, jotka sitten näkyvät taululla tosi pahasti.
Ottelun toinen jakso eteni KeKin onnistumisilla. Läpi jakson JoMalla oli haastavuuksia saada tilanteita ja kotiutuksia aikaiseksi, eikä vierasjoukkue saanut lopulta luotua yhtään juoksua. Kolmannen lopettavalla KeKin Annika Linnan lyönnin saattelemana lopulliset lukemat olivat toisen jakson osalta 5-0.
– Runkosarjan toinen peli on nyt pelattu ja monta vielä edessä. Nyt vain työhanskat käteen ja lisää töitä arjessa pelin kehittämistä varten. Laitetaan mietintään koko porukalla, että miten se saadaan sieltä vielä lopulta näkymään.
JoMa Naisten osalta sarja jatkuu vielä tällä viikolla. Seuraavan kerran JoMa kohtaa Hyvinkään Tahkon lauantaina 19.6. klo 17.00 Kerubi Stadionilla.
– Kova luotto on joukkueeseen ja siihen, että tehdään oikeita asioita. Se vain ottaa tällä hetkellä oman aikansa, että me saadaan se näkymään tuolla kentällä, Oja-Lipasti summasi.