JoMan tappioputki poikki kotiyleisön edessä – ”Pystyttiin elämään yhtä hetkeä kerrallaan”

JoMa palasi takaisin voittojen tiellä kaataen kotiottelussaan Mailattaret lukemin 2–0 (7-3, 2-0). Kolmen pisteen voitto maistui makealta vaikeiden otteluiden jälkeen.

Juhannuksen jälkeen hieman huonommassa vireessä ollut JoMa palasi kotistadionilleen katkaisemaan tappioputkeaan. Mailattaret pinkoivat 1–3 johtoon ottelun toisessa vuoroparissa. JoMa tuli kuitenkin tylysti omalla vuorollaan ensin tasoihin ja sitten ohi Maria Kaakisen ja Hanna Toivasen juoksuilla. Päättäväisesti pelannut kotijoukkue tyylitteli taululle lopulta seitsemän juoksua ensimmäisellä jaksolla.

Toisella jaksolla nähtiin molemmilta joukkueilta ulkopelijuhlaa ja juoksut olivat erittäin tuikassa. Kolmannessa vuoroparissa JoMa onnistui kuitenkin lyömään kaksi tärkeää juoksua, vaikka sillä oli kaksi paloa rasitteena. Alkukaudesta nähty kivenkova ulkopeli kesti Mailattarien hyökkäyksen ja jätti sen nollille toisella jaksolla. Vaikeiden otteluiden jälkeen tämä kolmen pisteen voitto maistui JoMalle.

- On tosi hyvät fiilikset juuri nyt. Kiva palata voittojen tielle ja tänään erityisesti ulkopeli mahdollisti meille voiton. Pelattiin niin kun ennakkopalaverissa oli sovittu, olen siihen myös erittäin tyytyväinen, Veera Varonen summasi.
Ottelun avainasemassa oli myös tilanteiden jatkuvuus, kun onnistumisia nähtiin laajalta rintamalta.

- Onnistumiset ruokkii seuraavia onnistumisia ja antaa kaikille itseluottamusta jatkoa ajatellen. Tänään niitä saatiin laajalle rintamalle. Hieno ilta meiltä, oltiin myös tunnepuolella omia itseämme kaikki, Varonen kommentoi.
Pelinjohtaja Tommi Luostarinen oli syystäkin erittäin hyvillä mielin ottelun jälkeen. Muutaman vaikean ottelun jälkeen joukkue pystyi palaamaan omalle tasolleen.

- Tosi tyytyväinen meidän joukkueen ilmeeseen tänään ja siihen mitenkä oltiin valmiita joka hetkessä mukana. Pystyttiin elämään yhtä hetkeä kerrallaan. Melkoinen ero tuohon edelliseen peliin.

JoMalla on seuraavaksi edessä perättäiset ottelut Kirittäriä vastaan. Ensin sunnuntaina Jyväskylässä ja sitten keskiviikkona Joensuussa. Edessä tärkeät kamppailut, sillä joukkueet taistelevat samoista sijoituksista. Luostarinen ennakoi kovia otteluita.

- Kova vastustaja siellä on, tosi juoksuvoimainen. Varmasti saadaan kaksi todella hyvää pesismatsia aikaiseksi.

Joukkue siis matkaa jo ylihuomenna 7.7. Jyväskylään Kirittärien vieraaksi. Ottelu käynnistetään Hippoksella kello 17, ottelua seuraat Ruutu+ palvelusta!

ottelun kuvakooste

Business Joensuu -lehdistötilaisuus: