JoMalle tappio sarjan kolmannesta kamppailusta – Lauantaina mahdollisuus sarjan tasoitukseen
Tasainen ottelusarja jatkui Seinäjoella. Jussittaret onnistui nappaamaan toisen kiinnityksen voittamalla ottelun ”jalkapallo lukemin” 1-0 (1-0, 1-1). JoMa pelaa lauantaina kotiyleisön edessä sarjan tasoituksesta.
Sarjan kolmas kamppailu näki päivänvalon Seinäjoella. Jussittaret onnistui viemään ensimmäisen jakson nimiinsä tiukimmalla mahdollisella tavalla, sillä se onnistui tekemään yhden juoksun, kun taas JoMa ei juoksuja tehnyt. Seinäjoki onnistui pitämään JoMan sisäpelin hyvin kurissa, kun se sai jakson aikana ainoastaan yhden kolmostilanteen.
Sisäpelivaikeudet jatkuivat myös toisella jaksolla. Seinäjoki napsi paloja heti ykköskärjestä, jonka jälkeen tilanteen rakentaminen vaikeutui huomattavasti. JoMa asteli kuitenkin viimeiseen ulkovuoroon 1-0 johtoasemassa, mutta hyvän puolivälieräsarjan pelannut Aino-Kaisa Mantere onnistui lyömään pallon väliin. Tasapeli toiselta jaksolta riitti Jussittarille ja loppulukemiksi kirjattiin 1–0 (1-0, 1-1). JoMan ottelun ainoaksi juoksuksi jäi kolmannessa vuoroparissa tullut Maria Kaakisen välilyönti.
- Kieltämättä oli aika nahua, että jos jaksot päättyy 1-0 ja 1-1, niin ei se hirmu juoksujuhlaa ole ollut. Se kertoo myös siitä, että ulkopelissä ollaan oltu pelissä mukana ja pelin päälläkin. Seinäjoki oli tehnyt hyvät ennakot meitä vastaan, he onnistuivat pelaamaan pois meidän parhaita lyöntejä ja me ei siihen osattu ihan tarpeeksi reagoida, Nelli Huotari kommentoi.
Huotari odottaa lauantailta kotiyleisön tukea sarjan tasoitukseen.
- Lauantaina tarvitaan kyllä kotiyleisön tuki, siitä nähtiin hyvä ensi maistiainen tuossa torstaina. Lauantaina isketään samalla tavalla ja pistetään sarja tasoihin. Mitä enemmän väkeä niin sen parempi ja saadaan kova tunnelma Bolt Stadionille, Huotari päättää.
Sarjan neljäs ottelu pelataan lauantaina 17.8. kello 15 Joensuussa. Laitetaan sarja yhdessä tasoihin, tule kannustamaan naiset voittoon! Liput lauantain otteluun ovat jo myynnissä Ticketmasterin verkkokaupassa!