JoMalle jaksovoitto – ”Ulkopeli oli koko ottelun ajan kovalla tasolla”

Tammikuun toinen harjoitusottelu Kirittäriä vastaan päättyi vastustajan voittoon lukemin 1-2 (5-2, 0-2, 0-2).

Lauantaipäiväisessä ottelussa Kirittäriä vastaan JoMa nappasi ohjakset käsiinsä saman tien. Vahva aloitus vei kotijoukkueen johtoon 2-0 heti ensimmäisessä vuoroparissa Hanna Toivasen ja Pinja Arbeliuksen lyöntien saattelemana.

Sama komento jatkui vielä toiselle aloittavalle vuorolle, kun Toivanen ja Nelli Huotari korottivat johtolukemaa numeroihin 4-0. Vastustaja onnistui tasoittavalla vuorollaan kaventamaan Jutta Myllyniemen onnistumisella sekä Elsa Nymanin vapaataipaleella tilanteeseen 4-2.

Kavennus ei kuitenkaan riittänyt, ja JoMa viimeisteli Senna Surakan lyömänä ja Liinu Turpelan tuomana jaksovoiton itselleen numeroihin 5-2.

– Ensimmäisellä jaksolla tuntui, että kaikki onnistui. Pelattiin kaksi huippuhyvää ja yksi kohtalaisen hyvä vuoro. Mukaan mahtui myös yksi huono vuoro, mutta se riitti silti
jaksovoittoon, kommentoi JoMa Naisten pelinjohtaja Arttu Jurvakainen.

Vahvan aloituksen jälkeen sisäpeli töppäsi jälkimmäiseen jaksoon tultaessa. Niukkajuoksuisen toisen jakson avasi vastustajan Viivi Partanen vasta kolmannessa vuoroparissa. Partasen perättäiset onnistumiset toivat vastustajalle jaksovoiton, JoMan jäädessä nollille. Jakso kirjattiin päättyneeksi 0-2.

– Toisella jaksolla oli tiukkaa vääntöä. Kaveri pystyttiin pitämään ahtaalla, mutta ei saatu samanlaisia onnistumisia kuin ensimmäisessä jaksossa.

– Hyvä veto kuitenkin myös tältä osastolta, nyt oli paljon uusia naisia kentällä. Ulkopeli oli koko ottelun ajan kovalla tasolla, siihen olin tyytyväinen.

Ottelu siirtyi kotiutuslyöntikilpailuun, jossa vastustaja onnistui pitämään JoMan nollilla ja nappasi lopulta itselleen kaksi juoksua. Ottelu päättyi Kirittärien juhliin numeroin 1-2 (5-2, 0-2, 0-2).

– Kokonaisuutena hyvä veto ja olen ylpeä, miten ensimmäiset jaksot pelattiin. Pidettiin hyvin ahtaalla koko ajan selvänä ennakkosuosikkina lähtenyttä Jyväskylää.

– Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Mennyt viikonloppu antaa uskoa, että ollaan oikealla tiellä, Jurvakainen päätti.