JoMa voitti Siipen harjoitusottelussa

Sisuuntunut joukkue näytti taistelutahtonsa ja voitti SiiPen 2-0 (4-1, 3-2).

- Perjantain Kirittäret-peli kertoi, missä Suomen kovin pesis menee. Se peli antoi meille karkeita suuntaviivoja omien ajatuksien lisäksi. Tänään mennään prosessissa eteenpäin ja lähdetään huolellisuutta, rohkeutta, ensimmäisten lyöntien laatua ja ulkopelissä vaihtotilanteiden pelaamista, pelinjohtaja Jouni Oja-Lipasti kommentoi ennen peliä.

Harjoitusottelu alkoi kuitenkin epäonnisesti, kun Senna Surakka loukkasi jalkaansa heti alkulämmittelyssä. Kokoonpanoa jouduttiin muuttamaan ja jokeriosastolta linjaan siirrettiin Jenna Siira, joka ei säikkynyt muutosta vaan poltti määrätietoisesti Siipen etenijöitä pesille.

Ensimmäinen vuoropari pelattiin tasaisissa merkeissä ja kumpikaan joukkue ei saanut etenijää kotipesään. Toisella vuoroparilla JoMa rakensi tilanteen kakkoskärjestä ja numerolla yksi pelannut Sini Suihko ujutti pallon ykkösvahdin selän taakse, vieden kotijoukkueen 1-0 johtoon. SiiPe vastasi heti seuraavassa vuoroparissa, kun Petra Väistölä puhkaisi kolmossauman laakalyönnillään. Neljännessä vuoroparissa JoMa kuitenkin rakenteli tilannetta varmalla otteella sekä löi ottamattomia kotiutuslyöntejä ja tilanne oli 4-1. SiiPe sai vielä neljännen lopettavalla etenijän kolmospesälle, mutta tilanne tyssäsi lukkari Hanna Toivasen taktiseen väärään.

- Alkuun saatiin vähä dramatiikkaa, mutta loppujen lopuksi joukkue sai hienosti koottua ajatukset peliin. Kokoonpanomuutoksen takia Jenna Siira tuli pelaamaan linjaan ja pelasi sellaisen pelin, että olen vieläkin sanaton, Jouni Oja-Lipasti kommentoi.

Toisella tasaista

Ensimmäisellä vuoroparilla SiiPen jokeri Väistölä upotti pallon koppareiden eteen ja Siipe meni johtoon 0-1. Mirka Rintamäki kuitenkin vastasi samalla mitalla ja löi pallon väliin, tasoittaen tilanteen. Ei mennyt kauan, kun Johanna Pirskanen löi kakkossauman puhki ja kotiin kiisi Nora Pulkkinen.

SiiPe tasoitti tilanteen Pinja Kestin lyönnillä. Kolmannessa vuoroparissa Ida Virenius haastoi vastustajan ulkokenttää upealla hidastetulla lyönnillä ja Jenna Siira syöksyi kotijoukkueen 3-2 johtoon. SiiPe ei saanut tehtyä enää tarvittavaa juoksua, joten puhdas 2-0 voitto jäi kotijoukkueelle.

- Huolellisuus parantui, mitä ei perjantaina Kirittäret pelissä ollut. Oli myös rohkeampia lyöntivalintoja ja lyöntien laatu parani. Hieno taistelu koko joukkueelta, joukkue ansaitsi tuon voiton, Oja-Lipasti kommentoi.