JoMa kotireissulle pisteittä – ”Tänään ei päästy tasollemme koko pelissä”

Tuplaotteluviikonloppu vieraskentillä Hyvinkäällä ja Helsingissä päättyi kurjasti joensuulaisten osalta, kun JoMa jäi pisteittä myös sunnuntai-iltaisessa ottelussa Roihua vastaan numeroin 1-0 (3-3, 6-1).

JoMa on viettänyt heinä- ja elokuun vaihteen viikonlopun tien päällä. Eilen lauantaina joukkue vieraili Hyvinkäällä, jossa vastustaja Tahko nappasi ottelun voittopisteet kotiin lukemin 1-0 (2-2, 7-4).

Onnea eikä onnistumisia ollut joensuulaisilla matkassa myöskään sunnuntaisessa ottelussa Roihua vastaan, joka eilisen ottelun tavoin päättyi tappioon.

– Vierastupla toi sarakkeeseen nolla pistettä, mikä on tottakai iso pettymys koko ryhmälle, JoMa Naisten pelinjohtaja Jouni Oja-Lipasti kommentoi.

Ottelun avausjakso mittelöitiin tasaisissa tunnelmissa. Vastustajan Teea-Kaisa Vikiö avasi ottelun ensimmäisessä vuoroparissa, jota myötäili kaksi onnistumista lisää. Joensuulaiset tarjosivat samalla mitalla takaisin, ja tilanne tasoitettiin 3-3 tulokseen. Jakso päätettiin tasalukemiin.

Jälkimmäiseen jaksoon tultaessa joensuulaiset tuskailivat sisäpelin kanssa. Samaan aikaan Roihun perättäiset onnistumiset sekoittivat ulkovuorolla pakkaa, ja vastustaja pääsi rakentamaan vahvaa johtoasemaa 6-0 tilanteeseen.

JoMan sisäpeli avautui vasta viimeiseen vuoropariin Mirka Rintamäen onnistumisella, muttei enää riittänyt horjuttamaan Roihun johtoasemaa. Otteluvoitto kirjattiin kotijoukkueelle lukemin 1-0 (3-3, 6-1).

– Tänään ei päästy tasollemme koko pelissä. Vastustaja purki vaihtotilanteet tehokkaasti. Sen lisäksi kotijoukkue sai 13 pelaajan kovasti kannustavasta kotiyleisöstä.

– Kunnioitetaan tulosta ja lähdetään uuteen viikkoon nöyrästi.

JoMa palaa pelikentälle keskiviikkona 4.8 klo 18.00, kun joensuulaiset matkaavat SiiPen vieraaksi Mantun Kentälle, Siilinjärvelle. Ottelu on nähtävissä Ruutu-palvelussa.