JoMa kävi historiallisella ryöstöretkellä Raumalla

JoMa ei ole onnistunut ottamaan voittoa Raumalta ennen tätä iltaa. Fera kaatui kotikentällään jopa selvin lukemin 0–2 0–3, 1–5). Naiset onnistuivat keräämään tuplalta täydenpistepotin.

Joensuun Maila matkasi jo tiistaina yöksi sateiselle Raumalle ja sai valmistautua rauhassa koko keskiviikko päivän illan kamppailuun. Ottelu tarjosi odotettua tiukkaa vääntöä heti alusta alkaen. Juoksuhanat avattiin JoMan toimesta toisessa vuorossa, kun lyöjäjokeri Maria Kaakinen kotiutti kahden palon tilanteessa hyvin kotipesään edenneen Noora Pasin. Ulkopeli jatkoi siitä mihin se Pöytyällä jäi ja nollasi Feran yritykset täysin. Kolmannessa vuorossa Tiia-Mari Veikanmaa sai juosta tuuletellen kotipesään harhaheiton turvin, eikä kauaa mennyt, taululla olikin jo 3–0. Fera rakensi tilannetta, mutta se vesittyi, kun kotiutusnäpy jäi Veera Toikan räpylään ja paloton ajolähtö muuttui kahden palon nollatilanteeksi. JoMan ulkopeli piti myös Feran aisoissa sen viimeisellä sisävuorolla ja otti jaksovoiton puhtaalla pelillä.

Toisella jaksolla JoMa sai taas aloittaa juoksujen lyönnin, sillä se laittoi ensimmäisellä vuorollaan kolme juoksua yksittäisillä lyönneillä. Fera pääsi juoksun makuun toisessa vuoroparissa, kun Aurora Frantsila löi komean välilyönnin. Tästä sisuuntuneena Fera sai JoMan sisäpeliä kuriin nopeilla paloilla. JoMa parenteli vielä johtoasemaansa kolmanessa vuorossa, kun naiset laittoivat kaksi juoksua taululle tylyillä ratkaisuilla. Koko ottelun kovassa iskussa ollut ulkopeli piti Feran kurissa neljännessä vuorossa, eikä antanut tälle edes kolmostilannetta, eikä mahdollisuutta kaventaa ottelua. Hyvästä ulkopelistä kertoi myös se, että Feralle koko ottelussa kertyi vain kuusi kolmostilannetta. Tuplan saldoksi siis jäi kaksi voittoa sekä täysi kuuden pisteen potti.

Joukkue saa kaksi välipäivää ja lauantaina 14.6. se kohtaa Ilosaarirock stadionilla Roihuttaret. Ottelu on myös leiriottelu, kun Joenssuussa järjestettävä Kunnarileirin leiriläiset pääsevät paikanpäälle maksutta leirirannekkeella. Ostat ottelun liput ennakkoon Ticketmasterin verkkokaupasta.

ottelun kuvakooste

ajankohtaista

JoMan naisilta vahva esitys Pöytyällä – Noora Pasi neljän juoksun iltaan

JoMa aloitti Länsirannikon tuplavieraspelinsä vahvasti, kun se kaatoi tiistaina Pöytyän suoraan kahdessa jaksossa lukemin 0-2 (3–6, 0–1). Matka ei sujunut ilman mutkia, mutta kentällä JoMa oli tyly vieras. Vasta jatkosopimuksen tehnyt Noora Pasi toi ottelussa peräti neljä juoksua.

Lue lisää