Vieraita Tampereelta keskiviikoksi – ”kotiuttaminen nousee isoon rooliin”

JoMa ja Manse PP kohtaavat keskiviikkona Bolt Stadionilla kotiyleisön edessä kello 18:00 alkaen.

JoMa Naisilla on meneillään neljän kotiottelun putki, joista kaksi pelattua ottelua ovat molemmat päättyneet JoMan voittoon. Viimeksi joukkue kohtasi sunnuntaina Roihuttaret, jonka JoMa kaatoi 2-0 (3-2, 5-0).

– Kolme pistettä viime pelistä oli hyvä suoritus, vaikka pelissä muutamia erikoisuuksia tapahtui niin sisä- kuin ulkopelissäkin. Pieniä keskittymisasioita kunhan saadaan parannettua, niin hyvällä tiellä ollaan, Sini Haataja JoMan riveistä kommentoi.

Keskiviikkona 12.7. JoMan vieraaksi saapuu Manse PP Tampereelta. Viime kerralla joukkueet tapasivat Tampereella kesäkuun alussa. Tuolloin joensuulaiset nappasivat puhtaat kolme pistettä matkaansa lukemin 0–2 (1–2, 1–6).

– Viime peli Mansea vastaan oli meiltä hyvää ulkopeliä ja saatiin hyvin heidän pääkotiuttajat kiinni.

– Kova porukka tuolta sarjan kärkipäästä huomenna on vastassa. Manse on tehnyt pieniä muutoksia lyöntijärjestykseensä meidän viime kohtaamisen jälkeen ja nämä muutokset näyttäisi olleen toimivia.

Manse on sarjan kärkikahinoissa 35:llä sarjapisteellään. Joukkueella on parhaillaan meneillään kahden ottelun vierasreissu, ensin tamperelaiset kohtaavat tiistaina Kempeleen Kirin ja keskiviikkona Joensuun Mailan.

– Mansella on hyviä etenijöitä, yhtenä nostona etenkin Saaga-Angelia Raudasoja, joka on nopeudellaan voittanut monta pesänväliä Manselle. Hänen lisäksi sieltä löytyy myös useampi kova lyöjä numerolta keskipalkista. Yksi huomionarvoinen asia onkin se, että Mansella ei ole yhtä kovaa lyöjäjokeria, vaan he pelaavat ennemminkin kotiutustilanteet numeroilla lyöville.

– Vaikka kaksi hyvää ulkopelijoukkuetta onkin vastakkain niin uskon, että tilannetta saadaan rakennettua puolin ja toisin, joten kotiuttaminen nousee isoon rooliin, Haataja sanoi lopuksi.

Yhteistä hyvää -tempaus Bolt Stadionilla

JoMa ja Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) järjestävät keskiviikkona 12.7. pelattavan naisten ottelun yhteydessä Yhteistä hyvää -tempauksen, jonka tarkoituksena on vastaanottaa lahjoituksina hyväkuntoisia pesäpallo- ja kesäurheiluvälineitä Pohjois-Karjalan vähävaraisille lapsille ja nuorille. Lahjoitukset voi luovuttaa Bolt Stadionin lipunmyyntipisteellä ottelupäivänä. Lahjoitukset ohjaa eteenpäin Hope Ry Joensuu.

Jokainen lahjoitus on arvokas! – Lahjoittajana pääset ilmaiseksi ottelutapahtumaan!

JoMa - Manse PP | Ke 12.7. klo 18:00 | Bolt Stadion, Jns | Osta liput täältä