Tulos tai ulos – JoMa haluaa venyttää puolivälieräsarjan viidenteen otteluun
JoMalla on edessä kauden tärkein ottelu, kun sen on voitettava Jussittaret kotonaan ollessaan puolivälieräsarjassa 2-1 tappiolla.
Puolivälierät jatkuvat lauantaina 17.8. kello 15 pelattavassa ottelussa Bolt Stadionilla. Joukkueet ovat pelanneet intensiivistä sarjaa, kun viimeiseen kuuteen päivään ne ovat kohdanneet kolmesti. Ottelusarja on ensimmäistä kertaa lauantaina katkolla Joensuuhun vieraaksi saapuvalle Jussittarille.
JoMa voitti sarjan ensimmäisen kamppailun Seinäjoella, mutta sen jälkeen vaakakuppi on kallistunut Jussittarien suuntaan, kun se on onnistunut kääntämään tiukat ottelut edukseen. Viimeksi torstaina Seinäjoella nähtiin tiukkaakin tiukempi ulkopelitaisto josta SMJ lopulta veti pidemmän korren. JoMan ulkopeli ei ottanut tuulta alleen ja juoksusaldo jäi laihaksi.
- Me ollaan pelattu hyvää ulkopeliä, joka mahdollistaa pelien voittamisen. Huomista varten tehdään edellisistä peleistä vielä tarkennuksia sisäpeliin, Noora Pasi ennakoi.
Torstain tappio ei JoMan henkeä lannistanut. Joukkue on valmiina taistelemaan taistelemaan sarjan tasoihin ja viemään ratkaisun välierä paikasta Seinäjoelle.
- Vaikka pelin henki on huomenna ”tulos tai ulos”, kaikki avaimet ovat edelleen meidän käsissä. Meillä on loistava meininki päällä ja huomenna taistellaan kotikentällä sarja tasoihin! Pasi päättää.
Tulevaan kotiotteluun liput ennakkoon myy Ticketmaster, ottelu on myös nähtävissä Ruutu+ palvelun kautta. Sarjan mahdollinen viides ottelu pelataan sunnuntaina Seinäjoella kello 16.