Kohti kahden vierasottelun viikonloppua

Tuleva viikonloppu kuluu vierasottelutunnelmissa JoMan kohdatessa kaksi vastustajaa peräkkäisinä päivinä.

JoMa Naisten viikonloppu kuluu tien päällä, kun lauantaina 17.7. klo 16.00 joensuulaiset lähtevät haastamaan Manse PP:n Tampereelle ja sunnuntaina 18.8. klo 18.00 Pesäkarhut Poriin.

Viimeiset viikot ovat kuluneet tiheässä ottelutahdissa. Viimeisimpänä JoMa kohtasi Kempeleen Kirin kotikentällä keskiviikkona 14.7. Supervuoroon asti venynyt ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen tappioon lukemin 1-2 (1-0, 3-5, 0-2).

– KeKi pelissä meillä valitettavasti alkoi hieman näkymään sekä fyysinen, että henkinen rasitus suuren ottelukuorman alla. Nyt on kuitenkin päästy lataamaan akut taas täyteen, joukkueen kapteeni Marianne Roiha kommentoi.

JoMalla on takanaan kahden päivän pituinen lepotauko, jonka aikana on pelaajat ovat päässeet lataamaan akkujaan tulevaa tuplaotteluviikonloppua varten. Huomenna vastassa olevan Manse PP:n JoMa kohtasi viimeksi harjoitusottelussa toukokuussa, ja tällöin voitto kääntyi joensuulaisille tuloksin 0-2 (1-2, 1-3).

– Manse on kova kärkipään joukkue, mutta kuten keväällä näimme, onnistuessamme pystymme heidät voittamaan.

Manse PP pitää paikkaansa sarjassa tällä hetkellä neljäntenä 25 pisteellään ja sunnuntaina vastaan asettuva Pesäkarhut kolmantena 29 pisteellään. Viime ottelustaan Kempeleen Kiriä vastaan JoMa nosti pisteitään yhdellä pinnalla, ja pitää paikkaa edelleen yhdeksäntenä 11 pisteellään.

Runkosarjan aikana JoMa on kohdannut Pesäkarhut jo kertaalleen kesäkuun lopussa kotikentällä. Tällöin vastustaja jätti kotijoukkueen tyystin pisteittä, ja vei kotiin koko potin lukemin 0-2 (1-9, 3-6). Nyt JoMa lähtee haastamaan porilaisia uudestaan intoa puhkuen.

– Sekä lauantain että sunnuntain otteluissa vaaditaan meiltä tylyä sisäpeliä ja ulkopelissä rohkeita ja tehokkaita suorituksia. Tavoitteena on pelata tasokasta pesäpalloa ja sen myötä hakea pisteitä matkaamme.

– Viikonloppuna jatkamme sitkeää työntekoa oman pelimme kehittämiseksi, Roiha päätti.

Seuraa otteluita ruudun välityksellä! Molemmat ottelut ovat seurattavissa Ruutu.fi-palvelusta.

Manse PP – JoMa Naiset, lauantaina 17.7. klo 16.00
Porin Pesäkarhut – JoMa Naiset, sunnuntaina 18.7. klo 18.00