JoMalla on revanssin paikka Tampereella – ”Pienet tarkennukset on tehty”

Joensuun Maila kohtaa Manse PP:n toistamiseen tällä viikolla. Tamperelaiset nappasivat voiton ensimmäisestä kamppailusta ja JoMa lähtee hakemaan revanssia kovan alkukauden pelanneesta Mansesta.

Naisilla on edessä viikon toinen kohtaaminen Manse PP:tä vastaan. Sarjakärki kävi tiistaina Joensuussa ja vei pisteet tylyllä sisäpelillä. Joukkueella ei kuitenkaan ole syytä laittaa päätä pensaaseen, valmentaja Susanna Puisto lähtee Tampereelle luottavaisin mielin.

- Meidän peliin lähtö oli edellisessä pelissä jälleen loistava ja sitä samaa fiilistä lähdetään nyt hakemaan huomenna! Manse oli odotetun kova ja sitä he varmasti ovat myös huomenna. Toki mitään yllättävää he eivät esittäneet, joten pienet tarkennukset on tehty, ja uskon että ollaan vielä valmiimpia huomenna.

JoMa on osoittanut alkukaudesta, että se voi voittaa kenet vain, kun se saa oikean vaihteen päälle. Tiistaina pelattu erittäin tasainen ensimmäinen jakso oli tästä hyvä esimerkki.

- Ulkopelissä meidän pitää tehdä kaverille 0-tilanne hankalammaksi ja pitää toistovarmuus kovalla tasolla! Ja sisäpelissä pitää pystyä sietämään myös mahdollista tappio asemaa ja pystyä pelata rennosti ja nauttien oli taululla lukemat, miten päin vaan. Sisäpelissä kaaripeli on se juttu mistä kaikki lähtee, kun siellä ollaan hereillä niin varmasti sisäpeli tuottaa tarvittavat tilanteet ja juoksut

Uusittu Kaupin pesäpallostadion korkattiin käyttöön viikko ennen juhannusta.

- Odotan kyllä, että huomenna on kova fiilis ja tunnelma Kaupissa! On tosi hienoa päästä meijän jengin kanssa heitä haastamaan ja parasta että päästään heti huomenna! Puisto päättää.

Lukkari Veera Toikka on samoilla linjoilla valmennuksen kanssa.

- Oltiin hyvin jo pelissä mukana, ja hallittiinkin sitä varsinkin ensimmäinen jakso. Manse tarjosi parastaan ekalla jaksolla ja löi viidestä juoksusta neljä kertaa pallon tylysti väliin. Meidän täytyy luottaa omaan sisäpelirosteriimme ja siihen, että pystytään tekemään yksi juoksu enemmän kuin vastustaja, oli siellä ulkokentällä ketä vaan.

- Ollaan katsottu pieniä tarkennuksia omaan peliin liittyen, mutta mitään radikaalia ei tarvitse muuttaa, sillä niin kuin eilen nähtiin, voitto on tarjolla kun pelataan vaan itse hyvin ja ehjästi, Toikka tuumaa.

Ottelu käynnistyy Tampereella kello 18, voit seurata sitä Ruutu+ palvelun kautta!