JoMa suuntaa Kempeleeseen keskiviikkona

Runkosarjan kolmanneksi viimeinen matsi nähdään keskiviikkona kello 18:00 Kempeleessä, jossa pistetaistoa käyvät JoMa ja Kempeleen Kiri.

Runkosarja lähenee loppuaan ja viimeisistä sarjapisteistä taistellaan paraikaa. Edellisessä Nurmeksessa pelatussa ottelussaan Vaasan Mailattaria vastaan JoMa joutui taipumaan supervuoroparissa, jossa vaasalaiset lopulta nappasivat otteluvoiton JoMan nenän edestä lukemin 1–2 (7–2, 2–3, 1–2).

– Nurmeksessa ensimmäinen jakso oli meiltä Vaasaa vastaan varmaa pelaamista. Toinen jakso oli nihkeämpi, jossa Vaasa sai juoksut yhdellä lyönnillä. Omassa sisäpelissä kotiutusmahdollisuuksia oli, mutta juoksijoita ei saatu riittävästi kotiin asti. Supervuoropari melkein jo maistui voitolta, mutta sattumuksien kautta peli meni Vaasalle, lyöjäjokeri Maria Kaakinen tiivisti viimeisimmän ottelun kulkua.

Kaakinen itse onnistui Nurmeksessa nähdyssä ottelussa lyömään neljä juoksua. Kaikkiaan naisella on 1+45 lyötyä juoksua ja pitää näin ollen paikkaa lyötyjen tilaston kolmantena.

– Itsellä oli paljon kotiutusmahdollisuuksia viime pelissä. Jäi kuitenkin harmittamaan, etten enempään kyennyt, vaikka neljäkin on jo hyvä saldo.

– Hyvä mieli jäi siitä, että oma peli on taas hieman auennut, sillä yhdessä vaiheessa meinasi olla takkuisempaa.

Keskiviikkona JoMa suuntaa Kempeleeseen joukkueiden väliseen kolmanteen kohtaamiseen kaikkiaan neljästä ottelusta. Kaksi aikaisempaa ottelua pelattiin viimeksi toukokuun lopulla. Tuolloin etevämpi JoMa nappasi voitot molemmista matseista.

– Toukokuun peleistä on jo aikaa. Nappasimme voitot molemmista edellisistä otteluista. Kempele paransi tuolloin peliään ensimmäisen pelin jälkeen ja ovat taas entistä valmiimpia meitä vastaan.

Toistaiseksi kempeleläiset eivät ole onnistuneet nappaamaan yhtään kokonaista otteluvoittoa nimiinsä, ja pitävät sarjataulukossa viimeistä sijaa. Joukkueen pelinjohto koki myös aikaisemmin kesän aikana muutoksia, kun 1. pelinjohtaja Jarkko Hattaran jäädessä sivuun, viuhkan haltuun otti Tom Roos.

– KeKillä on valmennustiimi muuttunut viimekerrasta. Kokoonpano on muuten ollut melko sama kesän aikana. Uskon, että huomenna Kempele haluaa meistä varmasti pisteet ja kauden avausvoiton.

– Huomenna lähdetään joka tapauksessa nauttimaan pesiksestä ja otetaan omat virheet pois. Sisällä tilanteilla ja kotiutuksilla kaari tuulettamaan ja kaikille hyvä fiilis.

JoMan ja Kempeleen Kirin ottelu on runkosarjan kolmanneksi viimeinen, ja taistoa viimeisistä sarjapisteistä käydään sitkeästi. Ottelu on nähtävissä Ruutu Urheilu -palvelusta kello 17:55 alkaen.

– Kausi on mennyt todella nopeasti. Nyt jos koskaan on aika alkaa taistelemaan ja nauttimaan pesiksestä joukkueena. Viimeisiin otteluihin on myös panostettu kiinnittämällä huomiota joukkue-elämään. Esimerkiksi viime pelin jälkeen vietettiin kiva kesäpäivä yhdessä Kesälahdella, Kaakinen kertoi lopuksi.