01.06.2022 17:53
JoMa Naiset matkustaa Lapuan Virkiän vieraaksi
Joensuun Mailan naiset matkaavat yhden ottelun viikon kunniaksi torstaina Lapualle Virkiän vieraaksi.
Viime viikolla Jyväskylän Kirittäret kohdannut Joensuun Mailan naisjoukkue pyrkii jatkamaan voittojen tiellä, kun se kohtaa viikon ainoassa ottelussa sarjavitosena majailevan Virkiän Lapualla. JoMa Naiset kaatoivat viime sunnuntaina Kirittäret puhtaasti lukemin 2–0.
Lapualla on odotettavissa jälleen kova haaste, kun kestomenestyjä Virkiä asettuu vastaan. Pelinjohtaja Arttu Jurvakaisella on kuitenkin jo metkut mielessä, miten lapualaiset kaadetaan.
– Kova peli tiedossa ja kova kotijoukkue vastassa. Etenkin sisäpelissä he ovat vaarallinen vastus. Lapuan peli perustuu pitkälti kahden supertähtiluokan jokeriin, eli etenijäjokeri Kaisa-Leena Rautakorpeen ja kotiuttajajokeri Janette Lepistöön.
– Jos heidät saadaan pidettyä aisoissa, niin ollaan varmasti vahvoilla. Siinä on meidän ulkopelillemme hyvä haaste ja se onkin ollut ihan kelpo kunnossa tässä viime aikoina. Siihen ottelu tulee kulminoitumaan, Jurvakainen ennakoi.
Lämpimän ja kesäisen alkuviikon jatkeeksi on luvattu sadetta lähes koko Suomeen ja niin myös Lapualle. Jurvakainen näkee tämän tietysti yhtenä epävarmuustekijänä otteluun lähdettäessä.
– Tietysti meteorologit ovat ennustaneet aika reipasta kesäsadetta, niin se varmasti voi olla osaltaan tylstyttämässä sisäpeliä ihan puolin ja toisin. Saa nähdä, että millainen pelikeli saadaan.
Vaikka edellisestä ottelusta JoMa Naiset kairasivatkin upean voiton, ei Jurvakainen ollut tyytyväinen joukkueen esittämään sisäpeliin. Tähän Joensuun Maila on pelinjohtajan mukaan tehnyt alkuviikon aikana pieniä viilauksia.
– Teemme omassa sisäpelissä pientä pyörittelyä lyöntijärjestykseen ja kokeilemme vähän erilaisia juttuja, että saisimme aukaistua peliä. Viime Kirittäret-peli oli vaikea sisällä, niin koitamme saada hieman erilaisia ratkaisumalleja vaihtotilanteisiin.
| 29.03.2022 15:00
Pesäpallostadionin lavalle nousevat kesäkuussa Younghearted, Ida Paul & Kalle Lindroth, Spekti ja SANNI. Osta lippusi kesän aloitukseen Ticketmasterista!