JoMa hakee revanssia Kirittäristä Bolt Stadionilla tiukan tappion jälkeen

Edessä joukkueiden kauden kolmas kohtaaminen. Aikaisemmat ottelut ovat olleet äärimmäisen tasaisia, ja JoMa lähtee kotiotteluun sunnuntain tiukasta tappiosta sisuuntuneena. Onko kotietu tällä kertaa JoMalle avain voittoon?

Joukkueet kohtaavat toisensa kolmatta kertaa tällä kaudella. Kaksi aikaisempaa kamppailua on käyty Kirittärien kotikentällä, mutta vihdoin jyväskyläläiset saapuvat Bolt Stadionille. Aikaisemmat ottelut ovat olleet erittäin tasaisia ja siitä syystä ovat venyneet aina kotiutuslyöntikilpailuun ja tätä kautta kestäneet kolmekin tuntia.

JoMa vieraili viime viikon sunnuntaina Jyväskylässä ja tuomisena Joensuuhun oli yksi sarjapiste. Ottelua sävytti JoMan toisen jakson räpylä virheet. Joukkue on käyttänyt välipäivät omaa tehden tarkennuksia omaan peliinsä. Kirittäret on vahva ulkopelijoukkue, mutta JoMa on osoittanut pystyvänsä voittamaan heidät tasaisissakin kamppailuissa.

- Huomenna on varmasti odotettavissa tasaista vääntöä niin kuin edelliset pelit Kirittäriä vastaan ovat osoittaneet. Molemmilla joukkueilla jäi parannettavaa sunnuntain pelistä, jolloin keskiviikkona ratkaisee se kumpi pystyy suorittamaan laadukkaammin. Edellisen pelin jälkeen ollaan tarkennettu omaa peliä niin sisä- kuin ulkopelin osalta ja erityisesti vastustajan ykköskärjen pelaamiseen pitää päästä paremmin kiinni, Iida Nupponen kommentoi.

Keskiviikon kamppailu käynnistetään tuttuun tapaan kello 18 ja portit aukeavat tunti ennen ottelun alkua! Ostat liput kätevimmin ennakkoon Ticketmasterin verkkokaupasta.

ajankohtaista

Kunnariketun pesiskiertue saapuu Joensuuhun naisten kotiottelun yhteyteen!

Kunnariketun pesiskiertue tarjoaa lapsille ohjelmaa ennen ottelua sekä jaksotauolla. Luvassa mm. poniajelua, piirustuskilpailu ja pesäpalloaiheisia toimintapisteitä.

Lue lisää