Edessä kesän viimeinen vierastuplareissu Etelä-Suomeen

Kauden kolmas ja samalla viimeinen kahden peräkkäisen vierasottelun reissu Etelä-Suomeen starttaa tulevana viikonloppuna.

Edeltävänä maanantaina JoMa Naiset onnistuivat kaatamaan Lapuan Virkiän kotikentällään Bolt Stadionilla lukemin 1–0 (4–4, 5–2). Voitto kärkijoukkueesta toi joensuulaisille tärkeät kaksi pistettä lisää pistepottiin.

– Viime peli Virkiää vastaan oli meiltä taas hieno osoitus siitä, että pystytään kaatamaan myös kärkipään joukkueita, tuumasi JoMan lyöjäjokeri Hanna Toivanen.

– Tärkeät pisteet pudotuspelitaistelua ajatellen. Onnistuminen antaa varmasti reilusti itseluottamusta kohti viikonlopun etelän tuplareissua, jossa sielläkin on erittäin tärkeitä pisteitä jaossa.

JoMa suuntaa kesän kolmannelle ja samalla viimeiselle tuplavierasreissulle Etelä-Suomeen, jossa vastaansa joensuulaiset saavat lauantaina ensin Helsingissä Roihuttaret ja sunnuntaina perään Tahkon Hyvinkäältä.

– Roihua ja Tahkoa vastaan edelliset pelit ovat olleet molemmat tiukkoja. Vaikka pystyimme kotona molemmat joukkueet kaatamaan, tulee meidän parantaa huomattavasti peliämme, koska molemmat joukkueet ovat vaarallisia varsinkin omilla kotikentillään.

Viimeksi JoMa ja Roihuttaret kamppailivat pisteistä heinäkuun alussa, jolloin JoMa kaatoi helsinkiläiset kotiyleisön edessä 2–0 (3–2, 5–0). Helsinkiläisten kuluneen kauden ailahteleva peli on saanut uutta nostetta kahdesta viimeisimmästä ottelusta, joissa ensin Roihuttaret onnistuivat kartuttamaan pistetiliään kahdella pisteellä kaatamalla KeKin kotiutuslyöntikilpailussa ja perään Tahkon, napaten puhtaat kolme pistettä Hyvinkäältä mukaansa.

– Roihu tulee peliin varmasti hyvin latautuneena ja kolmen pisteen voitto Hyvinkäästä on varmasti antanut ryhmälle hyvän itseluottamusboostin. Roihun kotiyleisö takaa sen, että tunnelmaa ei pelistä varmasti tule puuttumaan. Meidän pitää päästä kiinni varsinkin heidän ykköskeulaansa ja saada sitä kautta vaikeutettua heidän sisäpeliään.

Sunnuntaina joukkue suuntaa viikonlopun toiseen otteluun Hyvinkäälle. Viimeksi Hyvinkää kaatui JoMan käsittelyssä 1. heinäkuuta, jolloin pitkälle venynyt ottelu päättyi numeroihin 2–1 (5–2, 0–1, 1–1, 3–1).

– Tahkolla on kovalyöntinen joukkue ja Pihkalan avara kenttä mahdollistaa läpilyönnit. Ulkopelin pitää kestää, eikä läpilyöntejä saa päästää. Omassa pelissä korostuu hyvät perussuoritukset niin sisällä kuin ulkona. Uskon, että tämän toteutuessa olemme pelissä vahvoilla, Toivanen päätti.

Seuraa JoMan vierasmatkaa Ruutu Urheilu -palvelusta, josta nähtävissä ovat tuttuun tapaan molemmat vierasottelut.

Roihuttaret – JoMa | La 22.7. klo 16:00 | Helsinki
Tahko – JoMa | Su 23.7. klo 17:00 | Hyvinkää