Pesiksen Superpäivä! – Halli-SM käynnistyy huomenna

Naisten halli-SM-turnaus starttaa lauantaina Joensuu Areenassa.

JoMa Naiset ovat huomiseen halli-SM koitokseen valmistautuneet tänään alkaneen leirin merkeissä.

– Tänään ollaan aloiteltu aamu sisäpelitoistoharjoituksella ja palaveerataan huomista varten ja sitten illalla valmistava harjoitus tiedossa, Oona Liimatainen tiivistää perjantain tapahtumia.

Leiri jatkuu JoMa Naisilla sunnuntaihin asti ja pitää sisällään huomisten otteluiden lisäksi myös sunnuntaisen tuumauspäivän menneestä ottelupäivästä.

Lauantain superpesispäivä pitää sisällään kaikkiaan kolme ottelua. Ensimmäinen kohtaaminen käydään Kirittärien ja JoMan välillä, iltapäivällä vastakkain ovat Kempeleen Kiri ja Kirittäret ja pesispäivän päättävät JoMa ja Keki.

– Molemmat ovat meille aika tuttuja vastustajia. Kirittärillä on muutoksia tapahtunut viime kauteen nähden, joten mielenkiintoista nähdä, miltä heidän peli uudella kokoonpanolla näyttää.

– Kempelettä vastaan on ollut hankalia pelejä meillä viime vuonna, niin tarkoitus olisi ainakin niistä lähteä parantamaan.

Huomenna naisten osalta ratkotaan voittajajoukkue, joka jatkaa lopputurnaukseen Lapualle 11.‒12.3.2023.

– Tottakai huomenna voitosta lähdetään pelaamaan, mutta näen, että hallipelit on kuitenkin vielä sellaisia, että siinä sitä omaa peliä lähdetään kehittämään.

– Uskon, että sillä, että ne omat jutut ja painopisteet pistetään kuntoon, niin lopputulos on myös hyvä, Liimatainen kiteytti loppuun.

Liput ennakkoon Ticketmasterista!


Liput halli-SM turnaukseen ovat myynnissä Ticketmasterissa sekä JoMa Shopissa, osoitteessa Hiiskoskentie 9, 80100 Joensuu. Myymälä palvelee tiistaista torstaihin kello 14-18:00. Yksittäiset otteluliput maksavat 5 euroa ja koko päivän lippu 10 euroa, jolla näet kaikki päivän ottelut

Liput voit ostaa myös paikan päältä Joensuu Areenan kioskista.

Kausikorttilaisena sekä lapset 0–7-vuotiailla vapaa pääsy otteluihin. Suomen Seniorikodit tarjoavat ilmaisen sisäänpääsyn otteluihin kaikille yli 75-vuotiaille.

Lauantain otteluaikataulu


Kirittäret – JoMa | klo 11:00 | Liput otteluun
KeKi – Kirittäret | klo 13:30 | Liput otteluun
JoMa – Keki | klo 16:00 | Liput otteluun

Koko päivän lipun ostat täältä