Jurvakainen pelinjohtajaksi – kuusi uutta jatkosopimusta!

Joensuun Mailan naisten edustusjoukkueen runko julkaistiin keskiviikkona Karjalainen Livessä.

Joensuun Mailan naisten edustusjoukkue siirtyy Arttu Jurvakaisen, 27, komentoon. Seuran ja tuoreen pelinjohtajan sopimus on kestoltaan 1+2-vuotinen.

– Jurvakainen on nuori ja nouseva kyky, jolle naisten Superpesis on luonnollinen seuraava askel. Hänellä on jo useamman vuoden kokemus ja hyvät näytöt ykköspelinjohtajan tehtävistä alemmilta sarjatasoilta, JoMan toimitusjohtaja Matti Lindholm sanoo.

– Uskomme, että Arttu on oikea henkilö kehittämään nuorta joukkuetta ja kehittymään itsekin sen mukana. Naispesäpallo on ottanut Joensuussa viime vuosina harppauksia eteenpäin ja sillä tiellä haluamme jatkaa. Kolmevuotinen sopimus antaa kehitystyölle hyvän selkärangan.

Jurvakainen muuttaa Joensuuhun Kajaanista, missä hän on toiminut viimeiset kolme vuotta päätoimisena Vuokatti-Rukan Urheiluakatemian pesäpallovalmentajana sekä Kajaanin Pallokerhon naisten edustusjoukkueen pelinjohtajana. Pelinjohtajuuden ohella Jurvakainen työskentelee Joensuun Maila Ry:n valmennuspäällikkönä.

JoMa Naisten kakkospelinjohtajana aloittaa 27-vuotias Mikael Sillanpää, joka siirtyy Pohjois-Karjalaan Seinäjoen Maila-Jussien organisaatiosta. Sillanpää toimii samalla myös JoMan B-tyttöjen päävalmentajana ja pelinjohtajana. Sillanpään sopimus on Jurvakaisen pestin tavoin 1+2-vuotinen.

– Myös Mikael on nuori, lupaava ja hyvässä kehityskaaressa oleva valmentaja ja pelinjohtaja. Hänellä on hyvä asenne ja valtava halu oppia asioita sekä kypsyä pelinjohtajana.

– Meille on tärkeää, että yhteistyö naisten edustusjoukkueen ja B-tyttöjoukkueen välillä toimii saumattomasti. Miksun kaksoispesti on tässä tärkeässä osassa.

Pelaajapuolellakin tapahtuu: käytettyjen optioiden ja kokonaan uusien sopimusten myötä JoMassa jatkavat Reetta Juntunen (2022), Oona Majoinen (2022, optio 2023), Marianne Roiha (2022), Marianne Sivonen (2023), Senna Surakka (2022) ja Veera Varonen (2023).

– Joukkue on rakenteeltaan nuori, mutta potentiaalia on paljon. Toivottavasti saamme pidettyä jengin mahdollisimman pitkään koossa ja otettua vuodesta toiseen askeleita eteenpäin, sanoo Joensuun Mailan urheilutoimenjohtaja Sami Österlund.

– Kuusi jatkajaa ovat Marianne Roihaa lukuun ottamatta alueen omia kasvatteja, mikä on meille iso asia. Kapteeni Roihan jatko on nuorelle joukkueelle tärkeä asia. Olen varma, että hän kehittyy tulevalla kaudella taas johtajanakin ja vie joukkueen playoffeihin.

Lyöjäjokeri Nora Pulkkisen ensi kauden kattanut pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Sara Kujasen optiovuotta ei käytetty ja pelaaja suuntaa uusiin haasteisiin.

Joukkue on vahvistumassa Joensuun ulkopuolelta vielä viidellä uudella pelaajalla, joiden sopimukset julkaistaan lokakuun aikana.