JoMa vei lauantain ottelun vakuuttavasti jaksoin 2–0

Laitilan Jyske sai kokea sarjakärjen vireen Ilosaarirock stadionilla lähes 700 katsojan edessä.

Joensuun Maila nappasi vahvan kotivoiton Laitilan Jyskestä jaksoin 2–0 (4–2, 8–0). Ottelu ratkesi JoMan tehokkaaseen sisäpeliin ja tiiviiseen ulkopeliin, sillä vierasjoukkue jäi koko ottelussa kahteen juoksuun.

Ensimmäisellä jaksolla JoMa rakensi jo heti alussa eroa. Nelli Huotari avasi juoksuhanat ja Maria Kaakinen iski kaksi tärkeää kotiutusta. Lisäksi harhaheitto toi yhden lisäjuoksun, ja JoMa karkasi 4–0-johtoon. Laitilan Jyske nousi vielä neljännessä vuorossa Jessika Sihvosen kunnarin siivittämänä kahden juoksun päähän, mutta JoMa piti jakson hallinnassaan lukemin 4–2.

Toisella jaksolla JoMa oli täysin kuskin paikalla. Sisäpeli pyöri tehokkaasti, ja joukkue takoi kahdeksan juoksua ilman vastustajan vastausta. Maria Kaakinen johti kotiutustilastoa neljällä lyödyllä juoksulla, myös Emilia Linna ja Nelli Huotari onnistuivat kotiutuksissa.

Koko ottelussa JoMa rakensi 23 kolmostilannetta ja pelasi vahvaa peliä sisällä ja ulkona. Joukkueen parhaimpiin onnistujiiin kuuluivat Kaakisen neljä lyötyä juoksua, Linna ja Huotari kahdella lyödyllä sekä Noora Pasi, joka toi kaksi juoksua ja eteni vahvasti kentällä. Ottelun vakuuttavammaksi pelaajaksi valittiin Aino Lepola, joka teki kasan paloja etukentällä.

JoMa lähtee kolmen ottelun vieraskiertueelle sarjan piikkipaikalla.

Seuraava kotiottelu su 7.6. klo 18, kun Rauman Fera saapuu Ilosaarirock stadionille.

Noora Pasi kuului JoMan tehokkaimpiin tuoden neljä juoksua ja onnistuen kärkilyönneissä 6/7.