Joensuun Mailan organisaatio uudistuu


Toimiston joukkueeseen uusia vahvistuksia – Sami Österlund aloittaa urheilutoimenjohtajana.

Joensuun Mailan organisaatio vahvistuu uusilla työntekijöillä ja edustus- sekä junioriorganisaatioiden yhteistyön tiivistymisellä.

JoMan miesten edustusjoukkueen valmentaja ja II-pelinjohtaja Sami Österlund, 31, aloittaa Joensuun Mailan uutena urheilutoimenjohtajana. Österlundin pesti on 2+1-vuotinen, eli sopimus päättyy syyskuussa 2022, mutta siihen sisältyy optio kaudesta 2022-2023.

– Österlund on neljän Joensuussa viettämänsä kuukauden aikana osoittanut ennakkokäsityksemme oikeaksi: hän on ahkera huippuammattilainen, josta on seurallemme jatkossa paljon iloa, Joensuun Mailan toimitusjohtaja Matti Lindholm sanoo.

– Samin monipuolinen toimenkuva on hyvä osoitus seuramme entistä vahvemmasta sisäisestä yhteistyöstä. Emme halua enää puhua edustus- ja junioriorganisaatioista erillisinä, vaan yhtenä yhteisenä Joensuun Mailana, meijän JoMana.

Österlundin toimenkuvaan kuuluu urheilutoiminnan suunnittelu ja kehittäminen, kilpailu- ja peluutusasiat, valmennuksen johtaminen ja kehittäminen sekä liitto-, akatemia- ja seurayhteistyöt. Hän jatkaa myös lokakuussa alkanutta työtään JoMan miesten edustusjoukkueessa.

Tämän lisäksi Österlund osallistuu miesten ja naisten edustusjoukkueiden rakentamiseen yhdessä toimitusjohtajan sekä pelinjohtajien Mikko Korhosen ja Jouni Oja-Lipastin kanssa.

JoMan edellinen urheilutoimenjohtaja Petri Pennanen siirtyi helmikuun alusta uusiin tehtäviin Itä-Suomen Liikuntaopiston rehtoriksi.

– Haaste on iso, mutta myös todella inspiroiva. Jatkamme siitä hyvästä pisteestä, johon JoMa on ”Penin” johdolla vuosien saatossa kehittynyt, urheilutoimenjohtaja Österlund sanoo.

– Olen innoissani, että pääsen työskentelemään monipuolisesti koko JoMan seurayhteisön eteen. Joukkueiden arjessa mikään ei muutu saman tien, vaan työ jatkuu samojen jomalaisten arvojen pohjalta kuin tähänkin asti.
​​​​​​​

Eveliina Heikkinen lajivalmentajaksi valmentaja-akatemian kautta

JoMan toimistojoukkue vahvistuu myös junioripäällikkö Nora Pulkkisella ja lajivalmentaja Eveliina Heikkisellä.

Pulkkinen vastaa JoMassa uusien pelaajien rekrytoinnista ja vastaanotosta, harjoitusvuorojen hallinnoimisesta ja harraste-, pesiskoulu- ja pesisliikkaritoiminnasta.

– On hienoa, että JoMa pystyy tarjoamaan työpaikkoja ja että meille hakeutuu nuoria ja aktiivisia työntekijöitä, Österlund kehuu.

– Noran panos näkyy hallinnollisissa asioissa sekä junioreiden ja joukkueiden arjen sujuvuudessa.

Valmentaja-Akatemian kautta rekrytoitu Eveliina Heikkinen valmentaa jatkossa oppisopimuksella JoMan junioreissa, Joensuun urheiluakatemiassa ja yläkoululeirityksillä.

– Mielenkiinnolla odotan, että mihin suuntaan valmentaminen ja sen ammatillistaminen tulevaisuudessa kehittyy. Eveliina on ensimmäinen junioripolullemme palkattu ammattivalmentaja.

Myös muiden JoMan työntekijöiden toimenkuvia tarkasteltiin ja tarkennettiin.

Toimitusjohtaja Matti Lindholm vastaa muun muassa seuran taloudesta, yhteistyökumppanimyynnistä ja -suhteista, osaltaan joukkueiden rakentamisesta sekä ottelu- ja muista tapahtumista.

Toimistopäällikkö Annu Tajakka hoitaa JoMassa laskutusta, jäsenrekisteriä, kausikortti- ja pääsylippuasioita sekä juniorijoukkueiden talous-, vakuutus- ja lisenssiasioita. Sisällöntuottaja Joona-Pekka Hirvonen vastaa seuran omien mediakanavien sisällöistä, mediasuhteista, viestinnästä ja markkinoinnista.

Myyntipäällikkö Konsta Kettunen tekee talvikauden ajan yhteistyökumppanimyyntiä. Naisten joukkueen pelinjohtaja Jouni Oja-Lipasti on mukana myös akatemia- ja yläleirivalmennuksessa.

Joensuun Mailan Organisaatio